Painonpudotus

Luonnonlääketieteen harjoittajat ja holistisen lääketieteen kannattajat ovat jo pitkään korostaneet suotuisien bakteerien vaikutusta ruoansulatukselle. Koska nykyisin suuri joukko ihmisiä käyttää probiootteja päivittäisenä ravintolisänään, on tieteen keinoin löydetty paljon jännittäviä, probiootteihin liittyviä “sivuvaikutuksia”. Näiden joukkoon lukeutuu myös suora yhteys suotuisten bakteerien sekä painonhallinnan välillä.

Tuoreessa tutkimuksessa kävi ilmi, että ihmisillä, jotka harrastivat liikuntaa, söivät terveellisesti ja käyttivät 12 viikon ajan probioottisia juomia, oli helpompi hallita painoaan kuin ryhmällä, jotka seurasivat ainoastaan ruokavaliota ja liikkuivat. Millä tavoin nämä ahkerat ja hyödylliset mikrobit sitten vaikuttavat ihmisen aineenvaihduntaan?

Tutkijoiden mukaan vastaus löytyy probioottien kolmesta perusfunktiosta: niiden perusroolista tarpeellisten ravintoaineiden hyödyntämisessä, kehon tukemisesta myrkkyjen poistamiseksi sekä suurta huomiota saaduista vaikutuksista mielentilaan ja yleiseen vireyteen.

Jos poraudumme hieman syvemmälle aiheeseen, näiden kolmen edellä mainitun vaikuttajan synergia muuttuukin varsin selväksi.

Probiootit ovat kokonaan vastuussa oleellisten ravintoaineiden ruoansulatuksesta ja tuottavat monia meille tärkeitä vitamiineja. Jos elimistömme mikrofloora vahingoittuu, eivät hyvät bakteerit pysty suorittamaan tarvittavia tehtäviään, selittää tri Natalie Engelbart.

“Se tarkoittaa, että elimistössä vallitsee tiettyjen ravintoaineiden puutos myös silloin, kun henkilö syö hyvin terveellisesti.”

Mitä sitten tapahtuu? Elimistö vastaa ravintoaineiden puutostilaan voimakkaalla ruokahalulla. Jopa silloin, kun ihminen noudattaa ruokavaliotaan hyvin huolellisesti, vallitsee elimistön solutasolla puutoksia. Luonnollisesti tällöin tekee mieli juuri sellaisia ruokia, joista energiaa saa nopeasti, kuten erittäin sokeri- ja tärkkelyspitoisia ruokia, jotka taasen vahingoittavat mikrobiomia entisestään ja aiheuttavat painonnousua.

Tri Engelbart, jonka käytännön työ ja tutkimus keskittyvät ravitsemuksen ja neurologisen toiminnan suhteisiin, on todennut, että probioottisen tasapainon säilyttäminen takaa sen, että kaikki ravintoaineet imeytyvät kehoon. “Näyttää jopa siltä, että mikroflooran terve tasapaino on yhteydessä myös oikeisiin nälän tuntemuksiin”, hän toteaa. Kokonaisvaikutuksen taustalla on todennäköisesti probioottien vaikutus ravinteiden imeytymiselle ja ruoansulatuskanavan terveelle pH:lle.

Probiootit elävät elävinä organismeina suolistossa, ylittäen siellä määrällisesti epäsuotuisat elementit. Ne tuottavat elimistön pH:hon vaikuttavia aineita, jotka muuttavat ympäristönsä suotuisammaksi sekä itselleen että isäntäelimistölleen. Näin ollen probiootit edistävät elimistön puhdistumista. Tämä on ilmiö, joka on saavuttamassa yhä enemmän huomiota julkisuudessa myös painonpudotusta tarkasteltaessa.

Erään teorian mukaan keho, voidakseen tulla toimeen myrkyllisten aineiden kanssa, joille altistutaan joka päivä, koteloi haitalliset aineet rasvaan. Näin ollen rasva-aineenvaihdunnallemme on välttämätöntä tukea kehon itsepuhdistumiskykyä. “Probiootit auttavat elimistöä puhdistumaan estäen uusien toksiinien pääsyn verenkiertoon ja tukemalla kehoa siinä valmiina olevien toksiinien poistamisessa”, on tri Engelbart todennut.

Ravinteiden hyödyntämisen ja elimistön puhdistamista edistävän vaikutuksen lisäksi voidaan myös hyvinvoivalla mikroflooran tasapainolla todeta olevan monimutkainen, oma vaikutusmekanisminsa mielialaamme ja energiatasollemme. “On selvinnyt, että suurin osa mielialaan vaikuttavista neurokemikaaleista, joita tuotetaan aivoissa, tuotetaan myös suolistossa probioottisten organismien vaikutuksesta”, kertoi tri Engelbart. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, ilmaisulla “perhosia mahanpohjassa” voi olla hyvinkin suora yhteys aivoihimme.

Eräs tärkeimmistä sivuvaikutuksista, joita probiootteja käyttäneet ihmiset ovat havainneet, on vakaa mieliala ja energiataso. Columbian yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että ruoansulatuskanavan terveydellä ja mielenterveydellä on vahva yhteys toisiinsa. Ravintoaineiden kokonaisvaltainen imeytyminen ei vaikuta ainoastaan kehoomme, vaan probiootit tuottavat myös hyvänolontunteita kohottavia neurokemikaaleja. Lisäksi hermosto sijaitsee myös suolistossa (enteerinen hermosto), minkä ansiosta se pystyy toimimaan myös aivoista riippumatta ja mahdollistaa suoliston ja aivojen keskinäisen kommunikoinnin. Hermostossamme tapahtuva tietojenvaihto on kaikkein positiivisimmillaan sekä mielialaa stabiloivin silloin, kun suoliston mikrofloora ja pH ovat tasapainossa keskenään.

Mielialamme ja energiatasomme ovat usein juuri niitä tekijöitä, joka edesauttavat meitä pitämään kiinni terveistä elintavoista… tai saavat meidät unohtamaan uudenvuodenlupauksemme.

Edellä mainittu, yllättävä synergistinen vaikutus aineenvaihdunnallemme on ainoastaan yksi niistä tekijöistä, joiden vuoksi terveellisiä elintapoja voidaan täydentää laadukkailla monikantaisilla probiooteilla.

Ruoansulatuksesi on oltava vahva … jotta paino voisi pysyä vakaana!

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *